keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Niitin pennut syntyivät!

Niitti synnytti maanantain ja tiistain välisenä yönä. Pentuja syntyi 6, yksi uros ja viisi narttua. Mahan koon perusteella arvelin, että voisi olla tulossa 7, jopa 8 pentua. Niitin paisuminen selittyi kuitenkin pentujen koolla, syntymäpäinot olivat 223-289 grammaa.:O Isoin syntyi tietenkin ensimmäisenä ja oli aika tiukassa, mutta yhteistuumin siitä selvittiin kunnialla. Hienosti Niitti selviytyi urakastaan, vaikka joutuikin vähän töitä tekemään. Painot ovat kaikilla lähteneet hyvin nousuun, tänä aamuna eli n. 1,5 vuorokauden ikäisenä "pienintä" lukuunottamatta kaikki painoivat jo yli 300 g. Melkoisia porsaita.;-) Tein pentueelle oman kuvagallerian ja muutama kuva sieltä jo löytyykin.

1 kommentti:

Johanna kirjoitti...

Aivan ihania palleroita!! Hassua, että Niitin pennuissa on rehellistä mustaa väriä mutta Pepperin pennuissa ei :-)