sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Rovaniemi kv

Käytiin eilen pyörähtämässä keikka Rovaniemellä. Lähteminen tosin oli vielä perjantai-iltana vaakalaudalla, kun Enzon passi (eli rokotustodistukset) olikin hukassa. Siinä ehti jo tilanne kiristyä aikalailla, kun passin etsimisen sijaan keskityttiin etsimään syyllistä ja miettimään millä ne rokotukset tähän hätään todistaisi.;) Lopulta (kun minä ainakin olin jo melkein luopunut toivosta) päätettiin tonkia kaikki mahdottomaltakin tuntuvat paikat läpi ja niinhän se sitten vaan löytyi, metsästyspuvun takin taskusta. Oli päässyt unohtumaan, että käytiinhän me viime näyttelyn jälkeen kokeilemassa Ruotsin luolakokeen omaista harjoitusta.

Näyttelyyn oli ilmoitettu 16 parsonia ja tuomarina toimi Tiina Taulos. Säätäkin jännättiin etukäteen, mutta niin vain alkoi aurinkokin paistaa ja oli lopulta oikein kiva ilma näyttelylle. Enzo oli ROP ja Karvahaalarin Milla Makia VSP. Onnea vielä Makille omistajineen! Lisään arvostelun myöhemmin, kunhan löydän arvostelulapun (ei koira karvoistaan pääse, taas meillä on tavarat hukassa tai ainakin sekaisin;P).


VSP Maki ja ROP Enzo

Ryhmäkehään jäätiin tietenkin, vaikka olihan siinäkin odottaminen, kun ryhmäkehät alkoi yli tunnin myöhässä. Enzoa selvästi hieman jo väsytti, mutta kun se hoksasi minulla olevan aivan uuden karhea lelu, niin johan tuli poikaan taas virtaa.:) Jopa hieman liikaa, kun parilla eka seisotuksella ei meinannut malttaa pysyä aloillaan. Enzo pistelikin menemään kuin pieni veturi, kun päästiin astelemaan ryhmäkehään. Kenties näyttävä sisääntulo teki ryhmätuomariin (Petru Muntean) vaikutuksen tai sitten hän pongasi meidät jo kun oltiin ajoissa kokoomakehässä poseeraamassa, mutta Enzo valittiin jatkoon. Ja sitten neljän parhaan joukkoon. Lopulta jäljellä oli enää Enzo ja ruotsalainen cairn. Sitten tapahtui se surullisen kuuluisa "Enzosta ei ikinä tiedä mitä se keksii". Tuomari halusi katsoa nämä kaksi parasta vielä liikkeessä ja Enzo lähti jostain syystä laukalla. Korjasin (muka) sen liikettä niin, että minun vinkkelistä se näytti menevän ihan ok (ei tosin sellaisella draivilla kuin parhaimmillaan, mutta siihen asiaan ei pysty paljon itse auttamaan), mutta kuulemma se oli mennyt jotenkin kummasti. En tiedä vaikuttiko tämä sijoitukseen, mutta Enzo oli RYP2. Joka on siis mielettömän hyvin ja hienosti ja mahtavasti ja olen sijoitukseen enemmän kuin tyytyväinen, mutta vähän jäi kaivelemaan, että en saanut sitä liikkumaan hyvin. Sellainen aina harmittaa, jos ei ole pysytynyt antamaan parastaan. Mutta joka tapauksessa, Enzon tulostilastot komistuivat taas yhdellä ryhmäsijoituksella ja sitä voidaankin juhlia koko seuraava viikko loman merkeissä!:D


Esiarvostelukehässä poseerausta.


RYP2!!

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Meille tulee vauva

Siis koiravauva, tietenkin.;) Kolmannen koiran paikka on ollut auki jo jonkin aikaa ja nyt se sitten täyttyy kolmen viikon päästä. Alkuun katselimme yhdistelmää eri sukuisista vanhemmista kuin nämä nykyiset on, mutta sitten huomasimme käyttöominaisuuksiltaan niin mielenkiintoisen yhdistelmän, että päätettiin joustaa tuosta erisukuisuus-kriteeristä. Niinpä meille on nyt tulossa "Niitti" Joutilaan kennelistä. Kävimme eilen katsomassa pentuja (ovat nyt 6-viikkoisia) ja koko pesue on kyllä oikein kivan näköistä sakkia.:) Valinta neljästä nartusta oli kuitenkin aika selvä. Kumminkohan päin siinä mahtoi käydä, valitsiko Niitti meidät vai me Niitin, mutta tämä tyttö kävi meidät ekana moikkaamassa ja kun oltiin lähtöä tekemässä, niin Niitti lähti autolle niillä elkein, että minähän lähden sitten kai mukaan. Se myös selvästi tunsi jo nimensä, kun muuten ei jutteluun niin erikoisesti reagoinut, mutta kun tuumasin sille, että mitä Niitti, niin häntä alkoi vispata vimmatusti.;) Tässä hän nyt sitten on:

Niitti tulee meille lähinnä metsästyskoiraksi, mutta jos siitä jotain muutakin tulee, niin mikäs siinä. Nättihän tuo on kun sika pienenä ainakin tässä vaiheessa.:)