tiistai 23. helmikuuta 2010

Joku meistä neljästä muuttaa Suomeen...

Että voi pienet parsonin pennut olla sitten suloisia!<3
Kuvat Annette Laurizen

Joku näistä neljästä söpöliinistä saapuu Suomeen huhtikuussa ja etsii siis vielä omaan rakastavaa sijoituskotia.

tiistai 16. helmikuuta 2010

Sijoituskoti hakusessa!

Ihana ystävänpäivä kruunattiin iloisella uutisella. Olen odotellut pentu-uutisia Suomen rajojen ulkopuolelta mielenkiintoisesta yhdistelmästä ja sunnuntaina odotus palkittiin. Pentueeseen syntyi neljä narttua, joten mieleinen näistä varmasti löytyy. Toiseksi omistajaksi pennulle olisi tulossa Marja-Leena Määttä kennel Pikkuroosan. Etsimme pennulle yhteistyökykyistä, näyttelyistä kiinnostunutta sijoituskotia. Jos kiinnostuit, niin kysy lisää.:) Yhteystiedot löytyvät kotisivuilta.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ihanaa Ystävänpäivää!

Hyvää Ystävänpäivää, ystävät!:) Koska nyt sattui olemaan myös laskiassunnuntai, suuntasimme Aleksin kanssa ulkoilemaan. Täällä oli lasten tapahtuma, jossa kävimme kuuntelemassa hetken aika Pressan Katteja ja taputeltiin hevosta. Aleksi oppi myös uuden sanan, "heppa". Aikaisemmin kaikki hepat on olleet "ih-hah-haa".


Missä hevonen, siellä myös lauma pikkutyttöjä. Aleksi taitaa tähyillä jo pulkkamäkiä.

Kotimatkalla Aleksi nukahti ja suuntasin samantien metsään koirien kanssa.


"Pakolliset" alkumatkan nahinat, ennenkuin pahimmat ylienergiat on purettu. Metku: "Minä en tuohon osallistu, jos ei ole pakko."


Ihana kevätaurinko on täällä taas! Kyllä olikin hieno ilma ulkoilla.:)


Metku onnistui löytämään paksujen kinoksien alta kepin.


Täältä tullaan!


Niitti: "Älä anna mun häiritä..."


Enzo komeilee.


Metkuli tähyilee metsään.
Loput kuvat eivät ole tältä päivältä, mutta laitanpa nyt muuten vain, kun on kerran koneelle asti saatu.:)
Niitti tähyilee ulkohäkistä.


Löytyisköhän Aleksille kesätöitä tietyömaalta? Lapion varteen nojailu onnistuu.;)

tiistai 2. helmikuuta 2010

CoC 2010

Lauantaina oli kovasti odotettu Champion of Champions-gaala Vantaan Fur Centerissä. Enzolla oli paikalla kovat kannustusjoukot: Kasvattaja Jaana, Mollyn ja Mannan Leena, Ginin ja Mitzin Heidi ja Urhon Katriina. Niin ja Niko, tietysti.:) Minua ei voi laskea, kun olin siellä lavalla Enzon kanssa.;) Itse gaala meni ihan hienosti, Enzo pääsi kaksi kertaa 3-0 äänin jatkoon ja hävisi sitten norwichinterrierille, joka oli lopulta koko skaban toinen. Kova vastus siis. Lavalla oli mukavaa niin minusta kuin Enzostakin. Ainoastaan kolmannella lavakierroksella Enzo pääsi hieman liikaakin tunnelmaan ja kävi hieman ylikierroksilla.;) Tässä kuvin meidän esitys ensimmäiseltä kierrokselta (kuvat Leena Mäkelä):


Catwalkilla:)


Poseerausta.

Ilta oli tosi onnistunut ja meillä oli mukavaa.:) Kiitos vielä kerran koko porukalle! Ja iso kiitos siitä lahjasta!! Ei teidän olis tarvinnut...:) Jos mahdollista, niin otetaan joskus uusiksi.:)

Parsonporukka yhteispotretissa. Kuvaajan nimeä en tiedä, mutta kamera oli Leenan.;)
Tulomatkalla haettiin Niitti Airiaisesta yökylästä ja samalla Nipsu otti pienet kettutreenit. Voisipa sanoa, että ei olisi voinut paremmin mennä.:) Ja likka oli ekaa kertaa putkessa!! Koe ikää odotellessa...:)
Sitten yleisön pyynnöstä pari kuvaa Niitistä. Ikää tasan 9 kk. Kovasti odotan kevätauringon lämpöä, että pääsisi ulos kuvaamaan. Salamalla kuvaaminen on ihan pyllystä... Ihan kelpo kuvat kuitenkin saatiin.
Niitti pöydällä


Salama tekee uneliaaksi...

Pitänee vielä mainita, että jopa oli kummallista, kun pääkaupunkiseudulla oli lunta enemmän kuin meillä! No viime yön ja tämän päivän aikana on otettu hyvin tasoitusta, kun uutta lunta tuli varmaan 20 cm... Toivottavasti sulavat ennen kesäkuuta pois.