tiistai 7. huhtikuuta 2009

Raution näyttely

Pikapäivitys... Minne se kaikki aika katoaa, kun ei ennätä tänne edes kirjottaa.

Niin, lauantaina avattiin siis virallisesti tämän vuoden näyttelykausi (CoC:a ei voi laskea, kun se ei ollut oikea näyttely) Raution ryhmänäyttelyllä. Kyllä onkin jo näyttelyvarpaita vipattanut!;) Oli taas mukava nähdä kaikkia tuttuja ja uusia ihmisiä ja parsoneita. Vaihteeksi oli myös kiva olla tuommoisessa pienemmässä näyttelyssä. Tässäpä tuomarin (Paavo Mattila) arvio Enzosta:

Erinom. uros. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Erinom. ylälinja, samoin runko ja takaosa. Erinom. häntä. Liikkuu hyvin. Seistessä hyvin kauniit ääriviivat. Miellyttävä käytös.

Enzo oli siis ROP. Erityisesti ilahdutti se, että pitkästä näyttelytauosta huolimatta Enzo malttoi keskittyä tosi hienosti oleelliseen ja esiintyi mun mielestä hyvin.

Samassa kyydissä meillä oli Kuusamon Marja-Leena ja Roosa, kiitos molemmille matkaseurasta! Marja-Leenan kasvatti Otto sai näyttelyssä ensimmäisen sertinsä, joten tunnelma olisi varmaan ollut tulomatkalla katossa, jos meikäläinen takapenkillä olisi pysynyt hereillä.;) Samana päivänä Enzon Lulu-sisko sai muuten toisen sertinsä Savitaipaleella, onnea Lullukalle. On nää vaan hieno sisarusparvi.:)

3 kommenttia:

Anna-Mari, Mona & Mosse kirjoitti...

ONNEA vaan!!! =D tunnelma oli varmasti iloinen!

Minullakin on kutku näytelmämaailmaan, alkaa mökkihöperyys tulla. Vahinko että Mosse näyttää lampaalta ja Monan tisseiltä roikkuu porukkaa. Kiuruveden ryhmikselle mennään(kotinäyttely) ja Vaasaan tullaan Lampaan kanssa eli siellä nähdään!

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Kiitos mukavasta reissusta! Otetaan taas joskus uusiksi.
Rapsutuksia karvakuonoille :o)ja terveisiä perheen miehille :o)

Minna kirjoitti...

Voisko arvostelu enää tuon parempi olla?! ;) Onnea taas Enska!