sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Metsällä pitkästä aikaa

Kävimme koko perheen voimin moikkaamassa vanhuksia pielavedellä, joten minulle tuli oiva tilaisuus käydä koirien kanssa metsällä. Lauantaipäivän aloitin ajokoirani Rikun kanssa, joka ei ole tänä talvena paljon ajupuuhiin päässytkään laiskuuteni takia. Tavoilleen uskollisena Riku ei pitkään jänöä hakenut, joten kohta jo ajo raikui tiheässä kuusitaimikossa. Taimikko oli kuitenkin pitkäkorvan mielestä liian helppoa maastoa koiralle vähemmän lumen takia, joten tämä päätti tehdä pelin epäreiluksi siirtymällä harvalle koivikolle jossa lunta olikin sitten tuplasti kuusikkoon verrattuna. Hajurakoa tulikin sitten nopeasti Rikuun ja jänön meno muuttui hitaaksi ja tarkkaavaiseksi. Niinpä se sitten havaitsi meikäläisenkin tärinän ja vapinan pakkasessa koivikon laidalla ja väisti helposti lähettämäni harvan hauliparven jatkaen matkaansa nyt toki hieman ripeämpää vauhtia. Kolme tuntia jaksoi Riku vielä jänön perässä uppuroida hangessa kun väsy iski, joten katsoin parhaaksi lähteä pois. Kun päivä ei ollut kuin puolessa, kilautin sitten kaverilleni Mikolle ja ehdotin hänelle jo perinteeksi tänä talvena muodostunutta tyhjien maapesien/latojen tarkastuskierrosta. Eipä tehnyt poikkeusta Mikko tälläkään kertaa, vaan kohta hiihteli meikäläisen edessä lapioita toinen kainalo pullollaan. Itse lompsin perässä lumikenkät jalassa loppuja rojuja kantaen ja hännän pitäjänä tuli Enzo. Huonolta näytti nytkin maapesälle tultaessa, suuaukot oli lumesta ummessa ja emme havainneet luolaston ympärillä olleen muutenkaan elämää. Annoimme Enskan kuitenkin touhuta maan alla, ja hetken jo luulimme siellä jotain olevankin Enskan aloittaessa haukun joka pysyi paikallaan.pitkään sitä ei kuitenkaan kestänyt, ja vaikka avasimme luolan tuosta kohdasta, emme sieltä mitään löytäneet. Liekkö ahdasta paikkaa koira sadatellut.Suuntasimme siitä sitten vielä eräälle ladolle mistä emme ole mitään ikinä löytäneet, mutta tarkastettu se aina joskus on, koska viime keväänä oli supipari senkin alla jäljistä päätellen käväissyt. Rikkomaton oli hanki ladon ympärillä nytkin ja jo alkoi se tuttu epätoivo hiipiä puseroon,niin monesti on se lyhin tikku jäänyt käteen paikkoja kiertäessä. Niinpä katsoimmekin toisiamme suurin silmin kun, korviimme kajahti enskan ilmoitushaukku heti sen mentyä ladon alle. Kun ei ole näitä tapahtumia paljon viime aikoina ollut,niin mukavasti alkoi rinnassa jo pomppoilla kun kuuli että homma meni välillä ladon alla ralliksi, ja piti vahtia mistä kohtaa harvaa latoa riista pyrkisi mahdollisesti ulos. kävipä siinä sitten supi esittäytymässäkin seinustalla, ja olisi varmaan tullutkin ulos tietäessään meikäläisen tähtäyksen olevan kalibroinnin tarpeessa, minkä osoitti jo aamuinen jänispyynti. Vaan taisto jatkui ladon alla aina siihen saakka, kunnes supi ajautui ahtaaseen rakoseen Enskan painostamana, josta se oli helppo meidän korjata talteen. Lisää ei sen ladon alta sitten elukkaa löytynytkään, ja tämäkin naarassupi oli kaikesta päätellen ollut siellä jo pitkään. Epäkiitollista hommaahan tämä on tällä kaudella tuolla seudulla ollut, missä me metsästämme, ison työn joutuu yhdenkin elukan löytämiseksi tekemään. Mutta jospa tämä tästä olisi kevääseen päin mentäessä paranemaan päin.

- Niko

Ei kommentteja: