tiistai 7. lokakuuta 2008

Vielä hiljaisempaa

Isäntä on veljensä remppa-apuna koko viikon, Aleksi ja koirat nukkuu... Onneksi on sentään tiskikone ja telkkari päällä, muuten kuulisi omat ajatuksensakin.;) Tänään on tullut surffailtua KoiraNetissä oikein urakalla. Olen päättänyt astuttaa Riverin (M.A. Perdita) ensi keväänä/kesänä ja uroitten sukuja tutkiessa on kummasti saanut vietettyä aikaa. Pentusuunnitelmista tarinaa sitten lähempänä, kunhan urosvalintakin on selvä.

Viime viikolla käytettiin Enzo silmätarkastuksessa ja rokotuksissa. Edellinen silmätarkastustulos oli "vasta" 8 kk vanha, mutta koska Enzolle on luvassa naisseuraa lähiaikoina, halusin sille tuoreemman katsauksen. Terveiltähän ne silmät edelleen näytti, onneksi.

Lauantaina Aada kävi tutustumassa kettuun, mutta vielä ei neidistä ääntä lähtenyt. Ikää on kuitenkin vasta puoli vuotta, joten mitään hätää sen suhteen ei ole.:)

Ensi viikolla olisi sitten tarkoitus suunnata erkkariin, jos mitään vastoinkäymisiä ei tule. Aleksikin on parhaillaan flunssassa, joten jospa niitä flunssia ei joka viikolle sattuisi.;)

Piti vielä lisätä, että lut-harjoituksissa oli maailman menoa ihmettelemässä Marikan ihastuttava Tirri-pentu, joka tartutti mullekin pentukuumeen. Taitaa olla meillä koiran paikka auki...:) Pitäähän Aleksille oma koira hommata.;) Äiti voi käyttää sitä sitten näyttelyissä ja isi metsällä......;)

2 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Ihania uutisia vaikka muuten hiljaista olisikin :)

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Noin ne kuumeet voi nousta :), kun näkee pikkuparsoneita. Kiva oli nähdä taas ja oikein kahtena päivänä. Soitan sitten kun selviää se yksi ostosjuttu.