perjantai 14. joulukuuta 2012

Terveystarkastuksia ja näyttelyitä

Ompa taas vierähtänyt aikaa viime päivityksestä. Uuden vuoden lupauksena voisi yrittää parantaa tapansa ja päivittää useammin... Kotisivut ovat pysyneet paremmin ajantasalla, kun sinne ei tarvitse tarinoida niin pitkästi.;-) Joulun pyhille laitan tavoitteeksi kirjoittaa vihdoin ja viimein kotisivuille jotain meistä, kun sillä sivulla on lukenut 2,5 vuotta "tulossa". Ajatustyö on osittain jo tehty, kun kävin marraskuussa kasvattajan jatkokurssin, jonka lopputyönä piti tehdä kennelin toimintasuunnitelma. Siihen piti kirjoittaa aika paljon itsestä ja omasta kasvatustyöstä. Heikolla hetkellä meinasin jättää senkin kesken, kun laiskuuttani ajattelin että mitä minä sillä todistuksella teen. Kurssin sisältö vain kiinnosti ja sen takia osallistuin. No onneksi sain kuitenkin puserrettua toimintasuunnitelman valmiiksi (joskin siitä olisi saanut tehtyä sata kertaa paremmankin kun olisi vähän enemmän panostanut), onhan se kuitenkin kiva kun on dokumentti kurssista.:-)

Terveyspuolelta on saatu kivoja uutisia. Parsoneille tuli marraskuussa käyttöön geenitesti LOAn (Late Onset Ataxia) tutkimiseen ja kiitettävän ahkerasti testiä onkin jo käytetty. Meidän koirista tutkittu on Enzo, Niitti ja Pepper ja kaikkien tulos oli puhdas/clear. Myös Pepperin pentujen isän vanhemmat on tutkittu terveeksi, joten koko Pepperin pentue on terve tämän sairauden osalta. Hienoa.:-) Enzo kävi myös silmien vuositarkastuksessa ja sieltäkään ei mitään löytynyt, edelleenkään. Minäkin kävin kymmenvuosittaisessa silmätarkastuksessa, eikä minultakaan löytynyt mitään kummempaa.;-)

Viikko sitten oli messari, lauantaina Helsinki Winner ja sunnuntaina Voittaja. Meiltä osallistui vain Niitti. Enzo oli ilmoitettu sunnuntaille, mutta Niitin juoksu sattui tulemaan juuri ennen näyttelyitä ja Enzo laihdutti itsensä hoikkaan kuntoon. Iltaruoka sille kelpasi jotenkin, eli broilerin siivet. Mutta eihän niitä voi määrättömästi syöttää pelkästään, ettei tule suolituokos. Muuten juoksu meni yllättävän kivuttomasti ohi (vaikka kumpikaan ei mennyt hoitoon) muutamalla huonosti nukutulla yöllä ja hermoja raastavalla illalla. Näyttely meni ihan hyvin, molemmille päiville oli ilmoitettu reilut 40 parsonia ja Niitti oli lauantaina PN3 ja sunnuntaina PN2. Lauantaina Niitti ei olisi jaksanut esiintyä millään. Taisi olla matkaväsymystä, kun yöunetkin jäi kesken. Jouduttiin aamulla kiskomaan se väkisin mukaan, kun uni olisi houkuttanut enemmän.;-) Melkoisia laiskamatoja näistä meidän koirista on kyllä tullut, iltapissallekin joutuu monesti houkuttelemaan ja joskus jopa kantamaan herrasväen ulko-ovelle. Sitten ovella arvioidaan säätä, että kehtaisko sitä ollenkaan mennä ulos vai ei. Lenkille sentään lähtevät mielellään, kun esittää todistusaineistoksi lähtemisestä heijastinliivit ja hihnat. Pakkasta ei tietenkään saa olla liikaa.;-)

Ensi vuodelle olen jo kovasti katsellut näyttelyitä. Ei niinkään näille kotona oleville, vaan sijoitustytöille Fannille ja Kertulle.:-) Helmikuussa mennään taas Tuusniemelle, jonne näillä näkymin tulevat myös Fannin veli Lenni ja Kertun veli Wilson. Harmi kun Niitin pennut eivät ole vielä "täysi-ikäisiä", siinähän olisi ensimmäistä kertaa ehkä mahdollisuus esittää kasvattajaluokka.:-) No ehkä otetaan uusiksi kesämmällä? Ja kaikki muutkin kasvatit ovat tietenkin tervetulleita yhteisille "kokoontumisajoille".:-) Tarkoitus olisi järjestää myös kasvattipäivät kesällä, toivomuksia ajankohdasta otetaan vastaan. Olisi kiva jos kauempana asuvia kasvattejakin pääsisi paikalle.:-) Niitille olen miettinyt ulkomaan näyttelyitä, jos saisi ne kaksi cacibia sille jostain.

Lopuksi kuva vihersilmä-Kimistä, jota kävimme katsomassa marraskuussa. Miten voikin olla nuori koira niin rauhallinen.

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille!

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jättipotti erkkarista!

Blogin päivitys on jäänyt auttamatta junan alle, vaikka kaikenlaista kertomisen arvoista olisi ja myös kivoja kuvia kasvateista. Eilinen erkkari menee nyt kuitenkin kaiken edelle, sieltä nimittäin läsähti sellainen potti, että saa taas vähän aikaa ihmetellä. Meidän Niitti nipsukka kun voitti koko shown, ollen ensin ROP-käyttökoira, paras narttu ja kaiken huipuksi vielä ROP!! Tuomarina Niitillä oli alusta loppuun Jeff Luscott. Koiria oli ilmoitettu kaikkiaan 203 kpl.

Esittäjä voisi jättää hymyilyn niille jotka sen osaa.;-D

ROP Joutilaan Top Niitti, tuomari Jeff Luscott ja VSP Scream Cracker's S-Type
Taustalla näyttelyn kaksi muuta tuomaria, Svante Frisk ja Kevin Moore.
Kuvat: Leena Mäkelä

Huonosti ei mennyt meidän toisella osallistujalla Fannillakaan (Meu Amor's Nifty Gal Nelly). Fanni osallistui pennut 5-7 kk luokkaan, jossa oli kaikkiaan 11 pikku tyttöä. Fannin sijoitus oli 4. kunniapalkinnon kera.:-) Fanni seisoi kehässä kuin vanha tekijä, liikkumisessa oli vielä pennun iloista hökellystä.:-) Muutenkin olin super tyytyväinen ja ylpeä siitä miten hienosti Fanni näyttelypaikalla oli; ensimmäistä kertaa hälyisessä hallissa ja neiti oli kuin kotonaan.:-) Vastaantulevat ihmiset ja koirat vain olisi ollut niin hirmuisen kivoja, että kaikkia olisi pitänyt käydä tervehtimässä. Fanni näki myös Pepper-äitiä pitkästä aikaa ja niin oli nöyrää tyttöä äitin edessä, vaikka äiti ei pahaa sanaa sanonutkaan.:-) Pepperin tulos oli ERI valioluokasta. Tässä vielä Fannin hyvä arvostelu (Niitin arvostelua en lähde tähän arvailemaan, kun muutamasta sanasta en saa selvää), tuomari Fannilla oli Tarmo Viirtelä:

Koko: Hyvä. Käyttäytyminen: Rodunomainen lähestyttäessä. Hyvä pään muoto. Purenta ok. Kaunis ilme ja hienot korvat. Hyvä kaulan ja rungon pituus. Hyvin kulmautunut etuosa. Erinomainen rintakehä. Hieno häntä ja reilut takakulmat. Karkea karva. Hyvä käytös. Liikkuu hyvällä askeleella.

Näyttely oli hyvin järjestetty ja oli mukava tavata taas paljon tuttuja.:-) Lämpimät kiitokset vielä Kirsille ja Mikalle majoituksesta ja muusta huolenpidosta!

maanantai 6. elokuuta 2012

Kuvaterveisiä

Terveisiä Pepperin jälkikasvulta ja Kimiltä!

Kennystä on kasvanut jo näin iso poika.
 Kuva: Tiina Virtanen

Ella lakisääteisellä tauolla. Päivätyönään Ella pitää seuraa mansikanpoimijoille. 
Kuva: Marianne von Beckendorff

Sally isänsä Lennin kanssa lomailemassa maalla.
Kuva: Maria Nevalainen (napattu Facebookista)

Kimi on kotiutunut hyvin uuteen kotiinsa Laukaassa ja saanut Pipsasta hyvän ystävän.

Kuvat: Mika Leistiö

Niitin pennut tulevat huomenna jo 5 viikkoa. Kylläpä aika rientää.:-) Oli tarkoitus ottaa niistä viikonloppuna seisomakuvat, mutta eipä sitten saatu aikaiseksi. Muita touhuilukuvia laitoin illalla pentueen galleriaan. Kaikki ovat rohkeita ja reippaita. Kotia olisi vielä vailla "silmälapputyttö", toinen valkoisista tytöistä ja poika. Kahdella jälkimmäisellä löytyy vähän enemmän tempperamenttia ja varsinkin tyttö on energinen tapaus, joten molemmat kaipaavat aktiivista kotia.

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Pennut 3 viikkoa

Niitin pennut tulivat tänään 3 viikon ikään. Sen kunniaksi eilen maisteltiin ensimmäisen kerran vähän jauhelihaa ja tänään sitten enemmän. Hyvin tuntuu maistuvan, lautasella on hetkessä pentuja pitkittäin ja poikittain ja jonnekin ne jauhelihat sieltä alta onnistuu häviämään.:-) Tänään oli pieni tovi auringonpaistettakin ja lämpöasteita kakkosella alkava lukema, joten pennut pääsivät hetkeksi ulkoilemaan. Aika jännäähän se oli aluksi, mutta hetken ihmettelyn jälkeen käytiin jo tutkimassa paikkoja.


poika

tyttö5

poika

Takana poika, vasemmalla tyttö5, keskellä tyttö3, edessä tyttö1

Tyttö1

tyttö4

tytöt 5 ja 3
"Hah, syön sun hännän!"

Päivällinen oli katettu seisovaan pöytään.

Kimi lähti uuteen kotiinsa sunnuntaina ja ikävähän sitä pikkumiestä tuli.:-( Ehtihän se olla meillä 6 viikkoa. Hyvin se tuntuu kuitenkin kotiutuneen uuteen perheeseen ja hauskaa tuntuu riittävän Pipsa-tytön kanssa.:-) Hyvää jatkoa Kimi!<3

Loppuun kuvaterveiset sijoitustyttö Fannilta.

Suupalan kokoinen Fanni ja ystävänsä monirotuinen Nelli.
Kuva: Katriina Huumonen

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Niitin & Rockyn pennut 18 vrk

tyttö1

tyttö2

tyttö3

tyttö4

tyttö5

poika

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Valtakunnassa kaikki hyvin

Paitsi että minä vietän viimeistä lomailtaa ja aamulla pitäisi taas raahautua töihin.:-( Jos sitä tuonne Aleksin huoneeseen asti jaksaisi hilautua, kun siellä on työpöytä.;-)

Pennut ovat kohta 2-viikkoisia. Olisin laittanut pääkuvat, mutta silmälapputytön toinen silmä ei ole vielä aivan auki, joten otetaan kuvat sitten kun viimeinenkin silmä on avautunut.:-) Vähän vilskettä laatikossa alkaa jo olla, ainakin kaksi tytöistä harjoittelee jo kovasti kävelyä. Tässä tyylinäytteet.



Pian pitää järjestää nappuloille lisää liikkumatilaa.

Kimillekin löytyi koti, Kimi muuttaa loppuviikosta Laukaaseen parson Pipsan seuralaiseksi. Kiva juttu kun poju jää niin lähelle.:-) Laukaa on muutenkin mukavasti matkan varrella etelään mennessä.

Rentoreiska

Mitäs muuta. Enzon Presso-pojasta tuli tässä joku aika sitten FI KVA, onnea asianosaisille! Jo toinen käyttövalio tuohon pentueeseen.:-)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Niitin pennut syntyivät!

Niitti synnytti maanantain ja tiistain välisenä yönä. Pentuja syntyi 6, yksi uros ja viisi narttua. Mahan koon perusteella arvelin, että voisi olla tulossa 7, jopa 8 pentua. Niitin paisuminen selittyi kuitenkin pentujen koolla, syntymäpäinot olivat 223-289 grammaa.:O Isoin syntyi tietenkin ensimmäisenä ja oli aika tiukassa, mutta yhteistuumin siitä selvittiin kunnialla. Hienosti Niitti selviytyi urakastaan, vaikka joutuikin vähän töitä tekemään. Painot ovat kaikilla lähteneet hyvin nousuun, tänä aamuna eli n. 1,5 vuorokauden ikäisenä "pienintä" lukuunottamatta kaikki painoivat jo yli 300 g. Melkoisia porsaita.;-) Tein pentueelle oman kuvagallerian ja muutama kuva sieltä jo löytyykin.