maanantai 20. lokakuuta 2008

Erkkari - ROP!!

Viikonloppu meni taas pitkästä aikaa näyttelyreissun merkeissä. Niin vain perille päästiin, vaikka lauantaina n. 40km ennen Lahtea oltiin jo kääntymässä takaisin. Aleksi kiukkusi niin, että luultiin jo sillä olevan korvatulehdus, flunssa kun on ollut jo kaksi viikkoa. Onneksi oltiin jo niin lähellä Lahtea, että käytettiin Aleksi siellä sitten päivystyksessä. Sairaalan täti tuumasi, että ei minusta kovin sairaalta vaikuta, kun Aleksi väläytti tätille valloittavan hymynsä. Taisi olla kiukuttelu vain yleisluontoista väsymystä ja ärsytystä.

Oltiin siis Lahdessa yötä ja aamulla ajeltiin Porvooseen. Enzo keksi sitten taas yksilöarvostelussa jotain muuta kiinnostavampaa kuin oma lelu ja 'esiintyminen' oli aika ala-arvoista. Nyt taas muisti miksi sen kanssa näyttelyt jännittää; se voi keksiä ihan mitä vaan... Kun oltiin poistumassa kehästä, Enzo katsoi mua, että hei, sullahan taisi olla joku lelukin. Teki mieli sanoa sille pari valittua sanaa.;) Arvostelu oli seuraavanlainen:

Another nice speciment. Well muscled. Good working terrier. Tailset good. Moved out well when gated.

Kilpailuluokassa ja PU-luokassa Enzo oli taas hallinnassa ja tuomari Frank Bothwell laittoi Enzon urosten voittajaksi. Narttujen tuomari valitsi ROPin ja ROP-käyttökoiran ja Enzo voitti molemmat!! Erkkarivoitto puuttui Enzon saavutuksista, joten kai sitä pitäisi jotenkin juhlia.:) VSP oli tuttu vastus ihanainen Mona, Erimarin Annamania. Onnea Anna-Mari ja Mona!

Kuvia otetaan mielellään vastaan, jos jollakin on, kun itsellä ei ollut edes 'oikeaa' kameraa mukana. Näyttelypaikalla kuvattiin sijoittuneet, mutta meillä jäi sielläkin käymättä... Ei vain kerinnyt. Kotona oltiin yhdeltä yöllä, kun ajettiin vähän reipasta vauhtia. Rankka reissu, mutta kyllähän tuo voitto piti virkeänä aika pitkälle kotimatkaa.:)

Kuvassa Enzo ja erkkarin palkinnot. Valtava määrä! Pelkästään ruokaa saatiin 11,5 kg!! Vähempikin pokaaleita ja ruusukkeita olisi kyllä riittänyt.:)

7 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Jipii! Hieno suoritus Enzo & Anne! Onnittelut vielä koko reissu-köörille :)
Ehdottomasti pitää julia, on kyllä aihetta juhlaan!

Unknown kirjoitti...

Onnittelut kasvattajalta vielä tätäkin kautta :) !

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Enzolle!
Kerrassaan upeaa, toimiva ja kaikin puolin komea koira! Voitto ei kauheasti yllättänyt :)

Lotta kirjoitti...

Onnea vaan! Kyllä erkkarin menestys on aina ihan eri juttu :) Kovin oli vähäsanainen tämä urosten tuomari, mutta pääasia tuli silti selville. :) Me otettiin mukamas kuviakin, mutta voi että niistä tuli taas onnettomia, varsinkin loppuupäässä. :( Enzo on aika tärähtänyt niissä ja sinä samaten.

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Hurrrjat onnittelut tätäkin kautta :) Hurjat on palkinnotkin, Enzo on hyvännäköinen tuossa pokaalien ja nappuloiden välissä. Pokaalit melkein korkeemmat kuin sankari !

Heli kirjoitti...

Hip Hip Hurraa! Onnea!

Oli kiva nähdä pitkästä aikaa!

Anne Salminen kirjoitti...

Kiitos kaikille onnitteluista!:)