keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Helsinki Voittaja ja Voittaja 2010

Tässä jaksossa ei seikkailekaan Enzo, joka on yleensä ollut meiltä päätähtenä näissä Voittaja-tapahtumissa. Molempiin näyttelyihin oli ilmoitettu meiltä kolme koiraa, joista Pepper jäi laskuista jo hyvissä ajoin ennen näyttelyviikonloppua karvan takia. Minun oli tarkoitus lähteä yksin Enzon ja Niitin kanssa kun Niko olisi jäänyt lapsenvahdiksi, mutta kun itsekin tulin vielä kipeäksi, päätettiin perua koko reissu. Nuorena sitä vielä jaksoi juosta näyttelyissäkin sairaana, mutta ei enää... Niitille järjestyi kuitenkin kyyti Heliltä, joten se sai osallistua. Enzoa ei anneta muitten esitettäväksi, se on minun yksinoikeus.;)

Niitille ei ole ikinä asetettu näyttelyiltä mitään suuria toiveita tai tavotteita niinkuin ei nytkään. En silti pidä sitä ihan EH:n koirana, joka oli lauantain tuomio Harry Tastilta. No kummallisen tiukka linja jaksoi ihmetyttää muittenkin osalta, joten tämä notkahdus on unohdettu. Yksi lause Niitin arvostelussa jäi kyllä vähän kaivelemaan: "Rintakehän tilavuus alkaa olla riittävä luolakoiralle". Niitti on spannattavissa jopa minun lyhyillä nakkisormilla, joten ei se minusta lähentele vielä maksimia..? Mitäs noitten kahden muun rintakehät ovat?? Onneksi eivät osallistuneet.;)

Yhden yön kauneusunien jälkeen Niitti olikin sitten taas kuin eri koira, koko ja karva olivat korjautuneet ja muutenkin laatu parantunut niin, että tulos oli sunnuntaina unkarilaiselta tuomarilta VSP sertin, cacibin ja V-10 tittelin kera! Tässä taas esimerkki, että yhdestä huonosta tai keskinkertaisesta tuloksesta ei kannata heittää hanskoja tiskiin, tuomareita ja mieltymyksiä on erilaisia. Aika erikoiselta tuo Niitin Voittaja-titteli tuntuu, ei kovin todelliselta. Niitin näyttelyitä ei ole osattu ottaa kovin vakavasti, koska se otettiin metsästyskoiraksi ja ulkonäkö tuli vain kaupan päälle. Taidettiin tehdä hyvät kaupat;) Onnea kasvattajalle ja viralliselle omistajalle Ninalle (Niittihän on sijoituskoira) ja suuri kiitos Helille, Helin äitille ja Jennille Niitin esittämisestä, majoittamisesta ja kuskaamisesta!

Voittajat 2010: ROP Mosse ja VSP Niitti
kuva Kaija Kangas

2 kommenttia:

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Onnittelut vielä tätäkin kautta V-10 Niitille :o) Oispa ollut mukava olla kärpäsenä katossa kattomassa teidän ilmeitä, kun Heli soitti ja ilmoitti sunnuntaina tulokset teille :D Mehän Marikan oltiin siinä Helin vieressä ja hihkuttiin onnitteluita parhaamme mukaan!

Heli kirjoitti...

Marja-Leenalle tiedoksi, että kovin rauhallisesti ottivat Niitin menestyksen, ei mitään riemunkiljahduksia tai muuta...;) Kyllä Enska voi nyt ihan rennosti viettää osa-aikaeläkepäiviä, kun tytöt hoitaa tittelit kotiin:)