perjantai 8. tammikuuta 2010

Korvenkaiku Riku 7.7.2000-6.1.2010

Nikon ensimmäinen koira, suomenajokoira Riku siirtyi loppiaisena ajasta ikuisuuteen. Viime aikoina siitä oli tullut levoton, se alkoi pelätä erilaisia ääniä, eikä viihtynyt enää aitauksessaan. Monta kertaa se onnistui keplotella itsensä pois aitauksesta, mutta viimeisin kerta oli kohtalokas. Aitaverkko repi Rikun mahaan sellaiset haavat, ettei eläinlääkärin mukaan mitään ollut enää tehtävissä. Viimeiset hetkensä Riku sai onneksi viettää rauhallisesti kotona Pielavedellä, jossa se sai nukahtaa sängylle viimeiseen uneen.



Lepää rauhassa Riku, ikävöimme sinua.

Eläinlääkäri kertoi, että ajokoirat muuttuvat usein levottomiksi vanhemmalla iällä. Jotkut syöttävät niille jopa ihmisten rauhoittavia lääkkeitä. Tämä tieto ei poista kuitenkaan tuskaa, jonka Rikun poismeno aiheutti.: ( Riku oli hauskin ja persoonallisin ajokoira, jonka olen ikinä tavannut. Se oli loistava jäniksen ajaja, Nikon uskollinen metsästyskaveri.

3 kommenttia:

Elina T kirjoitti...

Voi ystävät pienet, otamme osaa.

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Osanotto Rikun poismenon johdosta.

Merru&lauma kirjoitti...

Jänisrikkaita unia Rikulle.