tiistai 5. kesäkuuta 2012

Hyvin menee mutta menkööt

Pentuarki on lähtenyt rullaamaan mukavasti. Olen tehnyt nyt töitä kotoa käsin ja vähän pennut tietenkin häiritsee työntekoa...;-) Ei sillä että olisivat niin äänekkäitä tms., päinvastoin. Aamuvillin jälkeen ne rauhoittuvat nukkumaan ja nukkuvatkin sitten suurimman osan ajasta. Mutta eihän niitä malta olla hoivaamatta välillä ja tietenkin ruokaa pitää yrittää tyrkyttää muutaman kerran päivän aikaan. Täytyy sanoa, että nämä ovat kyllä nirsoin pentue, mitä minulla on ollut. Pojat ja Kelly syövät aika hyvin kiinteää ja Sally ja Nelly kohtuullisesti. Mutta Molly, oh my Molly... Sille ei kyllä meinaa kelvata mikään. Molly ei söisi muuta kuin broilerin filettä kädestä syötettynä. No, eiköhän sekin opi aikanaan, pitää vain olla sinnikäs.

Eilen kävi kahdet vieraat ja sunnuntainakin ehti käydä yhdet yllätysvieraat pentuja katsomassa. Kaikki pennut suhtautuvat avoimesti myös vieraisiin.:-) Luonteissa on jonkin verran eroja. Kelly on rauhallisin, Molly rohkein ja menevin. Ja kaikki niin kauniita.:-) Latasin tänään otetut kuvat pentujen kuvagalleriaan. En harjoittanut sen kummemmin sensuuria, joten osa on vähän epätarkkoja ja osassa ei näy kun pennun pylly tms.;-) Mutta parisataa uutta kuvaa olisi nähtävillä siis täällä, olkaapa hyvä.:-)

Kaikki pennut ovat nyt alustavasti varattu. Kennyn tila on vielä hivenen auki, mutta se on mahdollisesti jäämässä tänne Pielavedelle.:-) Sijoituspentua en ole vielä varmaksi päättänyt, mutta jonkunlainen ajatus siitäkin on. Kunhan tässä vielä jonkun päivän pentuja seurailen ja ehkä sitten ollaan viisaampia.:)

 suloinen Lenny

3 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Taitaa minunkin työpäivä mennä noita kuvia katsellessa... Herrasväki on niin näppärää ja nättiä että :-) Ja nirsoa :-D Odottavat varmaan saavansa kaviaaria tai hanhenmaksapalleroita :-)

Johanna kirjoitti...

PS: Ainakaan mulla tuo kuvalinkki ei toimi.

Anne Salminen kirjoitti...

No nyt toimii myös linkki.:) Julkaisuvaiheessa oli ongelmaa ja näköjään oli hävittänyt linkin.