keskiviikko 12. elokuuta 2009

Niitti ja kesän projektit

Pitää välillä kirjottaa muitakin kuin näyttelykuulumisia.

Niitti on varttunut jo 14,5-viikon ikään ja on oikein nätti ja reipas tyttö. Puremisen tarve on valtava, koko ajan pitäisi olla jotain jäystettävää. Kaikenlaista pientä ja vähän isompaakin se on ehtinyt jo tuhoamaan, mutta ei onneksi ole vielä pahemmin kajonnut huonekaluihin tai talon rakenteisiin *koputtaa puuta*. Tai no, Niitillä on joku projekti terassin alla, että mistäs sitä tietää mitä se siellä puuhastelee...;-/ Eristevillojakin ilmaantui jossain vaiheessa pihamaalle, mutta ne osottautuivat onneksi vaan varastosta löytyneiksi ylijäämäpaloiksi. Niko on kesän aikana rakentanut varastoon koirille eristettyä koppia, johon ne pääsevät ulkoaitauksesta. Niitti pienenä ja hoikkana mahtui ainakin vielä joku aika sitten osasta häkin verkon silmistä (varaston puolella on myös aivan pieni verkolla aidattu alue, josta mennään koppiin), joten sen kulkumahdollisuudet ovat olleet esteettömät...

Alkukesästä oltiin muutenkin reippaita ja laitettiin takapihalle aita. Niko nikkaroi vielä varaston ja talon väliin hienon portin. Kyllä on ihana kun voi laskea koirat takaovesta ulos, eikä tarvitse koko ajan kytätä missä ne ovat ja mitä tekevät. No, yleensä varsinkaan Enzoa ja Metkua ei tarvitse kaukaa katsella, ne kun odottavat oven takana... Kumma ettei ulkoa löydy aikuiselle koiralle tekemistä! Niitti sentään osaa puuhastella omiaan.

Aleksista on tullut villi viikari, eikä se millään uskoisi, että koiria ei saa kiusata. Isojen koirien suhtautuminen Aleksiin onkin muuttunut, kun koko ajan saavat olla varuillaan, milloin yksi tulee vetämään hännästä tai lyömään kaukosäätimellä.:( Ollaankin pidetty nyt koiria ja Aleksia pääasiassa erillään, että koirienkin on helpompi olla. Aleksikin "pääsee" vuorollaan omaan huoneeseen portin taakse. Monesti alkukiukuttelun jälkeen poika muistaa, että mullahan oli täällä näitä lelujakin, eikä omassa huoneessa oleminen olekaan niin kamalaa. Jospa se ikä toisi pikkuhiljaa järkeä päähän, eikä tarvitsisi "eristää" enää ketään. Niitin kanssa Aleksi tulee parhaiten toimeen, kun jos Aleksi kiusaa Niittiä, niin Niitti kiusaa Aleksia. Reilu peli.;) Nämä kaksi ovat kyllä melkoinen parivaljakko.

Niko metsästyskavereineen on ahkeroinut myös Pielaveden suunnalla. Nyt alkaa kuulostaa siltä, kuin minä en olisi tehnyt mitään koko kesänä (paitsi sitä aitaa), eikä mulla mitään omia suuria projekteja ole ollutkaan. Silti tuntuu ettei ole kyllä vapaa-aikaakaan. Sitäpä se taitaa äiti-ihmisen arki olla yleensä... Niin, Niko kavereineen on siis kesän mittaa tehnyt metsän asukeille luolaston, joka mukailee luonnollista maapesää. Toiveissa olisi, että sinne lähivuosien aikaan uskaltautuisi joku elukka ja siitä tulisi asuttu. Näin olisi yksi pyydettävä pesä lisää.:)

Olen minäkin sentään jotain saanut tehtyä, nimittäin uudet kotisivut meille. Entiset ovat shelttikasvattini omistajan tekemät ja kun Minnalla ei opiskelulta ja lapsenhoidolta ole varmaan liiaksi aikaa, niin en ole kehdannut enää millään päivityspyynnöillä rasittaa. Niinpä meidän sivut on jäänyt vähän ajastaan jälkeen. Itse en osaa koodausta, joten tein sitten ihan uudet sivut. Kiva kun saa itse päivittää.:) Uudet sivut pitäisi ilmestyä vanhaan tuttuun osoitteeseen http://www.meu-amors.com/ lähipäivinä. Samalla vaihdoin sähköpostiosoitetta, kun uuden kotisivupalvelimen kautta vanhasta osoitteesta olisi joutunut maksamaan niin paljon, että uusille kotisivuille+sähköpostille olisi tullut hintaa yli tuplasti enemmän kuin ennen. Ajattelin, että antaapa olla. Sähköpostilaatikoita kun saa ilmaiseksikin. Uusi osoite on anne.salminen(@)kotiportti.fi

Pitääpä vielä kertoa, kun käytiin näyttämässä Niittiä kasvattajalle Utajärven terrierileirillä viime viikonloppuna. Niittihän ei ketään pelkää eikä vierasta, joten sitkeästi se olisi ollut menossa moikkaamaan sellaisiakin koiria, jotka sille haukkuivat ja ärisivät. Niitti pääsi tutustumaan myös keinoluolastoon ja siellä se pisteli menemään avonaisessa putkistossa. Ketut olivat ulkona häkeissään ja ne kiinnostivat heti. Kovin lähelle ei vielä Niittiä päästetty, mutta pientä haukun poikasta yritti Niitin suusta jo tulla. Ja voi että kun ei olisi haluttanut kettujen luota lähteä pois! Joten hyvältä vaikuttaa.:) Selvästi kakara jo tietää mistä on kyse, joten nyt odotetaan, että tulee ikää lisää.

Seuraavat näyttelyt meillä on sunnuntaina Joensuussa ja kuun lopussa Terri-Eri (+ Top Terrieri) ja Tervakoski. Siitä seuraava onkin sitten vasta erkkari lokakuussa.

4 kommenttia:

Lotta kirjoitti...

Meillä tytöt oppivat myös vähän vierastamaan häiden aikaan talossa asunutta pikkuväkeä, kun milloin oli joku vetämässä jalasta ja milloin hännästä. Huomaa nyt, vaikka olisi joku vähän fiksumpikin lapsi käymässä, niin äidin jaloissa pyöritään ettei vaan laps tule liian lähelle...

Uskoisin, että Rommista tulisi hyvä kaveri jollekin vähän uhmakkaammalle viikarille, se ei vähistä vetelyistä säikähtäisi. Joskin toivottavasti ei sitten se lapsikaan, jos saa samalla mitalla takaisin.. Vieraiden lasten kanssa ei oikein ole viitsinyt testata, heh.

Jännityksellä jään odottamaan oman lauman kanssa, miten ottavat vastaan uuden tulokkaan!

Kirsi,Velmu ja Ilona kirjoitti...

Onnittelut teille vielä hienosta menestyksestä.
Meillä on vähän nuiden murkkujen, varsinkin Rikun kans ongelmana, että riehutetaan Ilonaa. Saa siinä sitten äitille itkeä, kun on merkkifarkun lahkeessa reikä:)

Jenni, Iita ja Telma kirjoitti...

Hei Anne, me ei valitettavasti nähdä perjantaina Rantsilassa, kun luolakoe on peruttu :( Ootteko tulossa joskus tänne etelän suuntaan näytelmiin? Jos vaikka silloin nähdään!

Jenni, Iita ja Telma kirjoitti...

No sittenhän me nähdään Tervakoskella ja TerriErrissä, mukavaa :)