tiistai 20. tammikuuta 2009

Blogin hiljaiseloa

Uutta vuotta ollaan eletty jo monta viikkoa, mutta ei vaan ole saanut tänne mitään kirjoiteltua. Koirarintamalla ei mitään kovin erikoista ole tapahtunut. Enzon kanssa valmistaudutaan CoC-kilpailuun, joka on siis jo ensi viikolla. Mitään suuria menestymisen paineita ei ole otettu, vaan ollaan yritetty saada Enzo mahdollisimman hienoon kuntoon ja mennään näyttämään, että kyllä tämmöisenkin rodun kanssa voi pärjätä näyttelyissä.:)

Minäkin lähdin sitten maanantaina taas töihin, melkein vuoden "lomailun" jälkeen. Kyllä vaan tuntuu melkein lomalta olla töissä, kun ei tarvitse koko ajan toisella silmällä seurata yhtä konttaajaa ja olla valmiina pelastamaan kaukosäädin koirien vesikupista tai pikku pää kolhuilta.

Korjasin tuohon sivupalkkiin koirien tittelit uusien standardien mukaisiksi. Kauankohan menee, että oppii laittamaan ne ulkomuistista oikein ilmottautumisiin yms..

25.1. Keskiviikkona sattui pikku vahinko: Olin tekemässä sytykkeitä leivinuunin lämmitykseen, kun kirves vähän lipsahti ja etusormesta lähti pikku pala. Tuli vähän haastetta näyttelyesittämiseen, kun yleensä kierrän hihnaa etusormen ympärille, ettei hihna luista. Tikinpoisto on vasta CoC:n jälkeen, joten täytynee käyttää hihnalle jotain toista sormea.;)

5 kommenttia:

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Niin se arki koittaa äitiysloman jälkeen :) Mukavaa matkaa sinne Hesan humuun teille nyt toivottelen! Nauttikaa juhlahumusta ja onnea matkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Niin se "vapaus" loppuu aikanaan mutta varmaan mukavakin päästä eri ympyröihin kuin kodinhoitohuoneen ja keittiön väliin:D Meillä toivon mukaan mammalomaa tulossa:) siis Mona possun.

Tsemppiä kehiin!

Anna-Mari, Mona ja Mosse

Marja, Roosa ja Rocky kirjoitti...

Ohhoh!
No, hyvä, ettei koko sormi lähtenyt. Ootko s-lomalla? Yritä nyt opetella hiukan eri tyyli ennen viikonloppua ;)

Anonyymi kirjoitti...

ÄÄK!!! Se tuntuu napsakalle kun hermopäät lähtee:(

Anne Salminen kirjoitti...

Marja: En ole sairaslomalla. Pari päivää lääkäri kirjoitti, mutta en viittinyt niitä pitää. Ei tuo työntekoa haittaa, vaan kotona enemmänkin. Eilen vähän harjottelin esittämistä ja ihan hyvin onnistui. Näyttää vaan tyhmältä, kun etusormi sojottaa suorana.;D